Eilen oli se kiva päivä kun mentiin länkkää eli lännenratsastusta. Minähän olen siinä vanha tekijä, suvussani kun on quarterhevosia - tiedättehän niitä lehmäpaimenia. Ja omistajani on myös länkkäillyt minulla, mutta tuo vuokratäti kokeili lajia ekan kerran. Minä vähän opastin sitä ja olin oikein kiltisti niin hyvinhän se meni. Paitsi että lunta tuiskusi ylhäältä ja alhaalta ja joka puolelta...Me leikittiinkin että ollaan preerialla hiekkamyrskyssä...Mutta nyt annan emännälleni puheenvuoron, miksi minun muka täytyy aina olla äänessä. Häh?

Niinpä, täällä pohdiskelee nyt Mellin vuokraemäntä. En siis ole koskaan aiemmin kokeillut lännenratsastusta, en edes istunut lännensatulassa. Mutta jonkinlainen kipinä tuosta eilisestä kokemuksesta jäi...

Päällimmäiseksi nousi tunne rentoudesta ja yksinkertaisuudesta, joihin tällä ratsastustyylillä voisi päästä. En toki voi väittää olleeni itse rento, kaikkea muuta mutta...kukapa tietää. Toisena tuli mieleeni ajatus siitä, että tämä menetelmä lisäisi ratsastajan ja hevosen keskinäistä luottamusta. Pienet avut, ohjien vähäinen käyttö, ääniavun merkitys...Ja kolmanneksi, tuntui niin kuin hevosella olisi länkkäritunnilla hauskaa. Ainakin tuollaisella nuorella neidillä kuin Melli.

Toivottavasti pääsen joskus taas lajia koklaamaan!